arrow_upward
Inspiroidu:

Miltä maistuu unelmien limonadi?

Jos saisit kehittää oman limonadin, miltä se maistuisi? Tätä Hartwall ja Kesko kysyivät viime syksynä Hartwall Jaffan faneilta. Innokkaiden joukosta valittiin kymmenen limonadinystävää, jotka kutsuttiin Lahteen Hartwallin tehtaalle kehittämään uutta Jaffa-makua.

Hartwallille ehdotetaan jatkuvasti uusia limonadimakuja, ja tuotekehitystiimi kuuntelee toiveita herkällä korvalla. Täksi kesäksi haluttiin kuitenkin luoda uutuusjuoma täysin uudella tavalla: mukaan otettiin Kesko ja K-Kylään kuuluvat limunystävät.

Toiveiden maku on raikas, maukas ja luonnollinen

Kyselyyn osallistuneet 296 vastaajaa pääsivät kertomaan, mitkä limonadimaut heitä eniten kiinnostavat, ja millainen maku limuhyllystä puuttuu.

”Vastauksissa toivottiin maukkaita ja raikkaita luonnollisia makuja. Olimme ehdottaneet makuideoita jo kyselyssä, ja kutsuimme kymmenen kyselyyn vastannutta Lahteen maistelemaan parhaiten pärjänneitä paikan päälle ”, kertoo Hartwallin tuotekehityspäällikkö Riitta Saleva-Sjöblom.

Makutestissä kirsikkaa, metsämarjaa ja kaupasta löytyvä voittajamaku!

Kymmenen limutestaajan valiojoukko saapui Hartwallin Lahden panimolle ja pääsi heti tositoimiin. Tarkoituksena oli luoda uusi Hartwall Jaffa -maku.

”Yhteinen sävel löytyi saman tien. Oli selvää, että juomasta halutaan sokeriton ja mojovan hedelmäinen”, Riitta Saleva-Sjöblom summaa.

Yhdessä Hartwallin tuotekehitystiimin kanssa mietittiin, mikä erilaisista makumaailmoista maistuisi pullossa muikeimmalta, tasapainoteltiin makeiden ja happamien makujen välillä ja mietittiin, mikä mauista täydentäisi limuvalikoimaa parhaiten. Maistelulaseista löytyi niin kirsikkaa kuin metsämarjaakin. Yksi mauista nousi kuitenkin ykköseksi.

”Yhteistyön tuloksena syntyi Hartwall Jaffa Vihreä Omena Sokeriton. Se on reippaan vihreä juoma joka maistuu kirpeänmakealta omenalta ja on rapean herkullinen hedelmäpommi. Olemme todella iloisia loistavasti menneestä kehitysprosessista, ja otamme varmasti ihmisiä vielä tiiviimmin mukaan tuotekehityshommiin myös jatkossa”, Saleva-Sjöblom iloitsee.

Kokeile myös raikkaita reseptejä:

Muidenkin Hartwall Jaffa -juomien tavoin uutuus saa makunsa aidoista hedelmistä – unelmien limonadi sisältääkin viisi prosenttia omenatäysmehua. Juoma on nyt myynnissä ja sitä saa ainoastaan K-ruokakaupoista.

Saatat pitää myös näistä