Lumilautakuvaaja Ville Lahtinen sai sauman

Ville Lahtisen valokuvausharrastus alkoi yläasteikäisenä, jolloin hän yhden talven aikana mursi sekä kätensä että jalkansa. Silti ei tullut kuuloonkaan, että hän jäisi pois kavereitten kanssa suunnitelluilta laskettelumatkoilta. Laskettelun sijaan Ville keskittyi kuvaamiseen, ja reissujen myötä into kuvaukseen sen kun kasvoi.

Lumilautakuvaajaksi haaveileva Ville Lahtinen pääsi toteuttamaan unelmaansa ammattikuvaajana toimimisesta, kun Hartwall Jaffa Sauma järjesti hänelle sauman kuvata lautailuammattilaisia yhden päivän ajaksi. Villellä on jo taitoja valokuvaamiseen, mutta kontaktit ovat puuttuneet. Ville sai sauman päästessään kuvamaan Suomessa lumilautaelokuvaa tekemässä olleet huippulaskijat, joita olivat lumilautailulegenda JP Walker, Seth Huot, Simon Chamberlain, Joe Sexton sekä Lauri Heiskari. Hartwall Jaffa Sauma järjesti Villelle pääsyn leffan kuvauksiin, ammattikuvaajan kaluston ja mentoriksi valokuvausalan ammattilaisen Pasi Salmisen. Päivän päätteeksi Villen kuvista valittiin parhaat, jotka lähetettiin näytteille kahteen lumilautailukuvaeditoriin.


Kuva julkaistu Snow Extreme –lehdessä.

Jaffa Sauman kuvausten jälkeen kaksi Villen kuvaa julkaistiin, toinen Italian Onboard-kuvaeditorissa ja toinen Suomen suurimman talviurheilujulkaisu Snow Extremen kuvaeditorissa.

Lue lisää Villen Saumasta »

Ville kuvaa lumilautailijoita