Koskaan ei pidä lakata unelmoimasta
Jäähallien kasvatit, muodostelmaluistelijat ja lätkänpelaajat kohtaavat usein. Sekä muodostelmaluistelu että jääkiekko ovat joukkuelajeja isolla J:llä. Kovalle tasolle mentäessä kumpikin laji vaatii urheilijaltaan valtavaa sitoutuneisuutta joukkueeseen ja kovaa työtä yhteisten päämäärien toteuttamiseksi. Suurimmat unelmat on mahdollista saavuttaa vasta silloin, kun eri yksilöistä muodostuu yhtenäinen joukkue, joka osaa toimia yhdessä tilanteessa kuin tilanteessa.
Lähes 19-vuotisen luistelu-urani aikana jääkiekon äijämeiningin huomaamiselta ei voinut välttyä. Vaikka leikkimielistä kädenvääntöä lätkänpelaajien kanssa oli jään kuntoon, ehkäpä myös hallin ”aromeihin” liittyen, lätkän fyysisyys, nopeatempoisuus, kova harjoittelu ja yhdessä tekemisen meininki olivat kiinnostavaa seurattavaa esteettisen muodostelmaluistelun rinnalla. Kun Hartwall Jaffa Sauma kyseli minulta omista unelmistani viime syksynä, tuli heti mieleen jääkiekon kokeileminen kovalla tasolla. Olen oppinut kovasta harjoittelusta paljon, sillä luistelin itse maajoukkuetasolla viisi vuotta. Sen takia tämä olikin haaste, jonka halusin päästä ehdottomasti kokemaan.
Haastattelussa kysyttiin myös, aikoisinko vetää oikein jääkiekkovarusteet päälle, jos treeneihin pääsisin. Sanoin, että totta kai, jos näin pienelle kaverille vain sopivat treenikamat löytyvät. Oli selvää, että treeneihin ei lähdettäisi hienostelemaan. Haastattelun jälkeen alkoi piinaava odottaminen. Välillä oli jo pakko hillitä omia ajatuksiani siitä, miten siistiä treeneihin pääsy olisi.. Vihdoin ja viimein tuli puhelu siitä, että toiveeni haluttaisiin toteuttaa! Fiilikset olivat aivan loistavat, mutta samalla myös pieni jännitys nousi pintaan. Vaikka taitoluistimien vaihtaminen hokkareihin ja mailaan oli täysin uutta minulle, oli se haaste, joka oli koettava.
Kuvauspäivä alkoi Helsingin Jääpuistosta, jossa pysyteltiin lähempänä omaa lajiani, tosin ilman joukkuetta. Haastattelujen jälkeen minut ohjattiin autoon, ja seuraava etappi pidettiin minulta salassa. Matkan aikana kukaan ei kertonut matkan määränpäätä. Tajusin oikeastaan toiveeni toteutumisen vasta silloin kun auto saapui Hartwall Areenan pihaan, ja viimeistään silloin kun näin Tomek Valtosen vastassa aulassa, tiesin, että nyt se on menoa. Pukukoppiin kävellessä kasvoille nousi kestohymy, joka kesti kasvoillani koko päivän ja varmaan seuraavan viikonkin.
Ja niin alkoi äijämeininki aina munasuojuksia myöten. Kevyt luistelupuku vaihtui aikamoiseen varustukseen, ja taisin olla kamat päällä suunnilleen metrin leveä ja metrin pitkä. Kun pientä hikeä pukkasi pintaan jo kaikkia suojuksia pukiessa, ei voinut olla ihmettelemättä niiden määrää ja sitä, kuinka varusteista huolimatta miehet painelevat jäällä hurjaa vauhtia.
Taitoluistimiin tottuneena hokkareilla oli aluksi jäällä melko hutera olo. Kuitenkin sopivan taistelutahdon siivittämänä homma lähti rullaamaan ihan ok. Muutamien Tomekin kanssa tehtyjen kuljetusharjoituksien jälkeen jäälle alkoi tulla jannua jannun perään ja tajusin, että treenit ovat ihan oikeasti alkamassa.
Omaa jännitystäni kevensi kuitenkin poikien rohkaiseva vastaanotto. Ei mennyt kauaa kun sain jo taklaus- ja harhautusvinkkejä. Poikien mieleen oli tietysti erityisesti se, että pyrin näin 156-senttisenä tyttönä taklailemaan joukkueen isoimpia kavereita. Harjoituksien loppuun tuli sitten vahingossa roiskaistua kiekko maaliinkin ja pääsin vihdoin tekemään jo sen kauan odotetun hoki-tuuletuksen.
Treenit kruunasi tietenkin tasapuolisuuden nimissä vetämäni pikainen muodostelmaluisteluosio, jossa pojat pääsivät tutustumaan muodostelmaluistelun peruskuvioihin. Näin pikaisena treeninä pojat selvisivät melko hyvin. Erityisesti alussa tehty eteenpäin menevä läpimeno sujui sulavasti ja ilman törmäyksiä. Ilokseni huomasin, että myös jannujen kasvoille levisi pieni hymynkare näiden muodostelmaluisteluharjoitteiden aikana.
Treenien loppuessa en olisi millään malttanut lähteä jäältä pois. Olen varma, etten koskaan unohda Jaffa Sauman tarjoamaa ikimuistoista päivää ja kokemusta jääkiekon parissa. Tomek Valtoselta saatu Jokereiden pelipaita muistuttaa minua aina itsensä haastamisesta, oman toiveeni toteutumisesta ja siitä, ettei koskaan pidä lakata unelmoimasta.
- Tiina Pesonen
