Täytyy uskaltaa unelmoida

Olen aina ihaillut muotilehtien kuvia kauniisti meikatuista malleista, ja jo nuorena tiesin haluavani tulla meikkaajaksi.
Valmistuin Helsingissä sijaitsevasta yksityisestä meikkaaja-maskeeraajakoulusta keväällä 2008. Heti silloin tiesin, että nyt tästä eteenpäin minun on hankittava kokemus ja kontaktit ilman kenenkään apua. Tiesin myös, että tehtävä on erittäin haastava, sillä Suomessa meikkipiirit eivät ole kovin suuret ja omaa jalkaa on vaikea saada oven rakoon.
Kun viime syksynä eksyin Hartwall Jaffan nettisivuille ja luin muiden ihmisten unelmia, päätin minäkin kirjoittaa sinne omani. En ajatellut sen enempää, mitä kaikkea siitä voisi seurata. Niinpä tuntui aivan käsittämättömältä kun sain puhelun, jossa kyseltiin olisinko kiinnostunut osallistumaan koekuvauksiin, jossa valitut henkilöt pääsevät toteuttamaan suurimpia haaveitaan telkkariin! Koekuvausten jälkeen vajaan viikon päästä sain jo tietää, että minä olin yksi ohjelmaan valituista nuorista! Kesti hetken aikaa tajuta kuinka upea mahdollisuus minulle annettiin.
Ensimmäisen kuvauspäivän aamuna heräsin tietämättä mikä minua odottaa ja lähdin sovittuun tapaamispaikkaan Helsingin keskustaan. Alkuhaastattelujen jälkeen seuraava kohde oli salaisuus ja saatoin vaan arvailla minne minua oltiin viemässä. Määränpää oli Exte-mallitoimisto, jossa minua odottivat mallitoimiston johtaja, valokuvaaja ja stailisti. Täällä minulle selvisi, että olisin osa mallitoimiston järjestämää kuvausta, jossa toimisin meikkaajana osana muuta kuvaustiimiä. Kun tajusin olevani vastuussa kuvausten meikkauksesta yllätyin suunnattomasti; minäkö pääsisin tekemään yksin näin suuren kuvauksen kun tähän mennessä olin ainoastaan toiminut assarina toisille! Lisää jännitystä toi lisäksi se, että kuvaaja niin kuin mallitkin olivat ulkomailta. Tällaista mahdollisuutta en olisi ikinä osannut odottaa.
Seuraava pysähdyspaikka oli Make Up Storen liike, jossa minua odotti meikkaaja Pia Hiltunen ja häneltä sainkin hyviä neuvoja seuraavan päivän kuvauksia varten ja täydennystä omaan meikkipakkiin. Ammattimeikkaajan neuvot auttoivat suunnattomasti ja sain häneltä paljon vinkkejä tehtävääni varten.
Kuvaukset menivät hyvin ja olin erittäin tyytyväinen nähdessäni valmiit kuvat kätteni töistä. Meikkaus onnistui mielestäni hyvin ja valokuvaaja antoi paljon positiivista palautetta. Sain Jaffa Sauman kautta upean mahdollisuuden, ilman sitä en olisi tässä vaiheessa omaa uraani vielä mitenkään päässyt. Hymy oli kuvausten viimeisenä päivänä herkässä, kun yksi suuri unelmani oli näin yllättävällä tavalla toteutunut. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Koskaan ei voi tietää mikä kulman takana odottaa ja aina täytyy uskaltaa unelmoida!
Niina Isokoski
