Joskus unelmat käyvät toteen

Paljon on tapahtunut vuosi sitten Helsingin Ryhmäteatterissa pidetyn elokuvan sivuosan koekuvaustilaisuuden jälkeen. Ensinnäkin Äkäslompolon maisemissa viime talvena tehdyt Napapiirin Sankari -elokuvan kuvaukset olivat minulle erinomaista oppia. Oli aivan mahtavaa olla mukana kuvauksissa ja nähdä, kuinka ammattilaiset heittäytyvät rooleihinsa! Työtä tehdään intohimoisesti, vaikka kuvauspäivät sisältävät aika ajoin yllättävän paljon odottelua. Työlleen omistautunut ohjaaja ja näyttelijät jaksavat hioa otoksia, vaikka päivät venyvät pitkiksi.

Toiseksi muun muassa ohjaaja Dome Karukosken kannustamana olen hakeutunut teatterialalle. Hain Voivonmaan opiston näyttelijäkursseille. Olen todella, todella innoissani, sillä elokuusta lähtien olen opiskellut näyttelemistä heidän järjestämällään kurssilla . Voionmaan opistolla pystyn täysin keskittymään intohimooni. Ensimmäisten viikkojen aikana on jo tapahtunut paljon: lavalla on itketty, naurettu jaettu haaveita, tehty kärrynpyöriä. Ensimmäisellä viikolla itkin omaa huonouttani ja yllättäviä paniikkikohtauksiani, mutta välillä on lupa olla heikko. Mitä mahtavinta: kaikki näyttelijälinjalaiset ovat täällä hakemassa lisää rohkeutta ja esiintymiskokemusta. Muiden opiskelijoiden lahjakkuus häikäisee. Tämän vuoden missiona on: löytää se hetkessä elämisen taito ja oppia hengittämään oikein.

Muistan Hartwall Jaffa Sauman järjestämiin Napapiirin Sankarit -elokuvan koekuvauksiin saapuessani Ryhmäteatterin olleen täynnä tähteydestä haaveilevia. Meillä kaikilla oli sama päämäärä: saada mahdollisuus tehdä sitä, mitä rakastaa.

Lievän pakokauhun lisäksi tunsin suunnatonta epätoivoa. Muistan ajatelleeni, että mokaaminen on lahja ja se kasvattaa. Heittäytyminen vaatii täydellistä itsensä likoon pistämistä. Tämä välittyikin lavalla ihan jokaisen kohdalla. Kaikki antoivat parhaansa ja unohtivat kaiken muun. Koekuvausten aamuryhmässä nimittäin vallitsi kannustava ilmapiiri. Sain energiaa muista ihmisistä, ja oli helpottavaa jännittää yhdessä muiden hakijoiden kanssa.

Koekuvausten jälkeiset päivät olivat epätietoisuuden päiviä. Vietin monta unetonta yötä miettien mitä olisin voinut tehdä toisin. Tuntui siltä, että epäonnistumisia oli kerääntynyt jo liikaa. Sitten koitti aamu jolloin päätin pyyhkiä koekuvaukset pois mielestäni. Samana aamuna sain kuulla sauman osuneen kohdalleni. Koko puhelun ajan pelkäsin, ettei minua valittukaan. Sen sijaan sain kuitenkin kuulla, että Lappiin matkustaminen toteutuisi noin kuukauden päästä. Niin kuin Paulo Coelho toteaa: ”Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko”.

Lapin eksotiikkaa

Vihdoin ja viimein, kaiken harjoittelun jälkeen oli aika päästä itse kuvauspaikalle ja herättää roolihenkilöni vihdoin eloon. Matkustimme ystäväni Essin kanssa Kittilän lentoasemalta vielä tunnin verran määränpäähämme Ylläkselle, jossa majoittauduimme Hotelli Saagaan. Samana päivänä Dome antoi vielä ohjeita seuraavan päivän kuvauspäivää varten. Menin palaverin jälkeen heti nukkumaan, mutta siitä ei tullut mitään. Mielessä pyöri vain kuvauspäivä. Loppuyön nukuin hyvin levotonta unta.

”Kamera, äänet. Olkaa hyvä!”

Herätyskello soi kello 6:00. Ennen kuvauspaikalle lähtöä psyykkasin itseäni ja muistelin harjoituksista saamiani neuvoja: Löydä ajatuksen voima.

Kuvauspaikka sijaitsi Äkäslompolossa, kymmenen minuutin ajomatkan päässä hotellilta. Paikalle oli kerääntynyt jo paikallisia avustajia. Kävimme kuvauspaikalla vielä läpi päivän kulun ja kohtauksessa liikkumisen.

Kuvauspäivä sisälsi paljon odottelua, jonka aikana tutustuin kuvauspaikkaan ja juttelin paikallisten avustajien kanssa. Eniten hymyilytti avustajien omistautuminen suomalaisen elokuvan puolesta. Useimmat olivat tulleet paikalle jo varhain aamulla ja olivat suunnattoman ylpeitä päästessä mukaan Lappiin sijoittuvaan elokuvaan.

Jatkuva odottelu ei haitannut, koska sain ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkkailla alan ammattilaisia työssään. Paneutuminen johonkin asiaan on kiinnostavaa tarkkailla. Tila oli täynnä intohimoisia, työlleen omistautuneita ihmisiä, jokaisella tarkoin määritellyt tehtävät. Vaikka oltiinkin hieman myöhässä aikataulusta ohjaajalle ja koko porukalle oli tärkeintä, että kuvattaessa tunnelma oli oikea. Kohtauksia hiottiin niin paljon, että näyttelijästä saatiin parhaimmat puolet esiin. Tunsin olevani turvallisissa käsissä.

Kuvauspäivä kesti yhdeksän tuntia. Kun viimein pääsin hotellille olin uupunut, mutta onnellinen. Ajattelin niitä ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa unelmiensa eteen, eivätkä luovuta. Päätin, että en aio enää minäkään. Ihminen kun etsii juuriaan läpi elämän. Jokainen etsii paikkaansa ja ihmisiä joiden ympärillä aidosti viihtyy. Kuvauspäivä oli jotain uutta, paikka johon minäkin tunsin kuuluvani.

Olen nähnyt matkallani asioita joista en olisi osannut edes uneksia, ellei minulla olisi ollut rohkeutta tarttua mahdollisuuteen, jonka Hartwall Jaffa Sauma-kampanja tarjosi.

Uskokaa niihin unelmiin, itseenne ja heittäytykää elämään! Unelmilla on aina sauma toteutua. Meidän epävarmojenkin.

Melissa Heininen