Sauman saajat
Mona tanssii NRJ Fashion Awards -gaalassa
Onnenkyyneleiden sumentamana NRJ Fashion Awards voiton saaneen vaasalaisen Mona Hautalan teki mieli heittää voltti kuullessaan voitosta! Finaalipäivän päätteeksi julkistettu tieto sai kuitenkin hetkeksi hämilleen ja tunteet valloilleen, joten voltti ja muut hypyt jäivät mielen uumeniin.
Valokuvaajaksi tähtäävä Anrietta sai sauman kokeilla unelmiensa ammattia!
Anrietta sai haaveilleen vahvistusta saadessaan Sauman päästä kuvaamaan elokuun alussa ilmestyvään Suosikkiin.
The Wrecking Queens: siinä se on - debyyttilevy!
The Wrecking Queens julkaisi debyyttialbuminsa Embrace The Fall 13.4.2011. Jyrki Tuovisen (mm. Apulanta) tuottaman albumin ensimmäinen single on nimeltään Middle and Between.
Katriinan päivä kiekkoleijonien kanssa
Riemunkiljahdukset kaikuivat kun räyrinkiläinen Katriina Alaspää kuuli saaneensa sauman, jossa jää ja viileys on valttia! Riemunkiljahduksen jälkeen tieto päivästä kiekkoleijonien kanssa sai Katriinan lähes sanattomaksi, vaikka mahdollisuus seurata miesten A-maajoukkueen leiripäivää Vierumäellä olikin haaveissa.
Emmi sai itsevarmuutta unelmiensa toteuttamiseen
Toimittajaharjoitteluni toteutui idyllisessä merenrantamaisemassa A-lehtien talossa Helsingissä, Kulosaaren kupeessa. Aamut olivat rankkoja, sillä jouduin heräämään anivarhain, matkustamaan junalla Riihimäeltä Helsinkiin, ja lisäksi erään metropysäkin ollessa poissa käytöstä kulkemaan joka päivä bussi-juna-metro-bussi-kävely-matkan. Vaivannäkö kuitenkin palkittiin, sillä kaikki tapaamani toimituksen ihmiset olivat aivan ihania.
Eevi stailasi itsensä NRJ Fashion Awardseihin
15-vuotiaan Eevi Rytkölän haaveena oli päästä stailaamaan ammattilaismalleja. Jaffan Sauma teki sen mahdolliseksi, kun Eevi valittiin voittajaksi kymmenen finalistin joukosta syyskuussa Stockmannin Pop Up Wonderground -tapahtumassa. Voittajana Eevi saa sauman stailata malleja marraskuisessa NRJ Fashion Awards -gaalassa. Raati kehui muun muassa tarkkaan mietittyä kokonaisuutta, jossa vaatteet ja malli sulautuivat saumattomasti toisiinsa.
Rauno Jyrise räppäsi itselleen sauman
Nyt se on ilmoilla, räppiosuus NRJ:n Aamupoikien Anssin ja Rennen uudessa kesäsinkussa. Läheltä liippasi, ettei Rauno antanut saumansa lipua ohi. Rauno oli valittu lähettämänsä näytteen perusteella satojen joukosta finaaliin, kun NRJ:n Aamupojat etsivät artistivierailijaa uudelle kesäsinkullensa. Mutta kun finaalipäivän aamu valkeni, oli Rauno päättänyt jättää menemättä paikalle.
Jakso 4.
Hannan Burleskiesitys auttoi aikuistumisen tiellä
Kuva: Adam Monaghan
Hanna Harrilla oli unelma: päästä luomaan oma burleskihahmo, joka auttaa hyvän itsetunnon ja minäkuvan kannalta. Hartwall Jaffa Sauma järjesti Hannalle tapaamisen amerikkalaisen burleski-taiteilija Michelle Baldwinin eli Vivienne VaVoomin kanssa. Ihana Vivienne opetti Hannalle liikkumisen ja esiintymisen jalon taidon. Lisäksi Hanna sai rutkasti itsetuntoa kokeneelta burleskitaiteilijalta.
Kokkiopiskelija Bo sai sauman harjoitteluun Chez Dominiquessa
Ravintolakoulu Perhossa opiskeleva Bo Reuterille järjestyi sauma hakea työharjoittelupaikkaa Hans Välimäen luotsaamasta Chez Dominiquesta. Harjoittelupaikan saaminen kahden Michelin-tähden ravintolassa ei ole itsestäänselvyys: Välimäki kutsui kokkioppilaan keittiöön ja haastoi Bon laatimaan kolme linturuokaohjetta. Bon laatimista resepteistä Hans Välimäki valitsi yhden, jonka Bo valmisti ruoaksi. Entä miten kävi?
Jakso 3.
Jaffa Sauma kokosi nuorisoteatteriryhmän uudelleen
Kuva: Jani Kylmälä
Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistuva Sanna Ristaniemi on vuoden verran luotsannut 10-luokkalaisista ja nuorista työttömistä koostuvaa ryhmää, joka jouduttiin nuorten pettymykseksi hajottamaan. Jaffa Sauma kokosi teatteriryhmän uudelleen ja haastoi nuoret tutustumaan improvisaatioon Kansallisteatterissa järjestetyssä työpajassa. Jotta uudet taidot saadaan heti hyötykäyttöön, Jaffa Sauma järjesti ryhmälle esiintymisiä.
Sauma avasi ovia ja antoi rutkasti itseluottamusta
Jaffa Sauman antaman mahdollisuuden myötä uskallan jo rohjeta haaveilla isommista meikkauskeikoista, hehkuttaa meikkaaja Niina Isokoski. Aiemmin lähinnä meikkausassistentin hommia tehnyt Niina pääsi kokeilemaan taitojaan Exte-mallitoimiston kuvauksissa. Arvaa jännittikö?
Jakso 2.
Muodostelmaluistelija Tiina Pesosen sauma Jokereiden treeneihin
Muodostelmaluistelun MM-kultaa voittanut Tiina Pesonen sai sauman kokeilla kovan luokan lätkää Hartwall Jaffa Sauma -hankkeen viedessä hänet Jokereiden A-junnujen treeneihin. Piikkipäisiin luistimiin tottunut Tiina veti ensimmäistä kertaa elämässään hokkarit jalkaan.
Villen Sauma kuvata snoukkaa
Lumilautakuvaajaksi haaveileva Ville Lahtinen pääsi toteuttamaan unelmaansa ammattikuvaajana toimimisesta, kun Hartwall Jaffa Sauma järjesti hänelle sauman kuvata lautailuammattilaisia yhden päivän ajaksi. Villellä on jo taitoja valokuvaamiseen, mutta kontaktit ovat puuttuneet.
Jakso 1.
Sami Pajarin tanssisauma
14-vuotiaan katutanssia päivittäin autotallissa harjoittelevan Sami Pajarin sydän sykki hurjempaan tahtiin kuin koskaan, kun hän näki katutanssin legenda Tony Go-Gon astelevan harjoitussaliin ja tulevan häntä kohti tervehtien. Happi meinasi loppua ja suu loksahti auki. Näin tapahtui Jaffa Sauman järjestäessä Samille ainutlaatuisen yksityistunnin, jossa Sami sai opastusta ja vinkkejä Nordic Moves -katutanssikilpailua varten.
